Mobiili nopeustesti: Ilmainen mobiilimittari

Mobiilinopeustesti 5G/4G

Testaa oman alueesi mobiiliverkko

Mobiiliverkon kuuluvuus vaihtelee alueittain, vaikka Suomessa ei laajoja katvealueita enää mobiiliverkkojen kuuluvuudessa juurikaan ole. Oli sinulla sitten Elisan, DNA:n tai Telian verkossa oleva mobiililaajakaista, lähtökohtaisesti kuuluvuuden suhteen ei tulisi olla ongelmia. Katvealueita saattaa esiintyä pienemmissä kunnissa ja kauempana asutuskeskuksista, joissa infrastruktuuria ei ole tehty yhtä tiheästi. Käytännössä tällä tarkoitetaan siis käytössä olevien tukiasemien määrää. Lisäksi joskus mobiiliverkon netti voi olla hidas tietyissä yksittäisissä kohdissa, esimerkiksi jos ympärillä on paljon puita, tai jostain muusta syystä.

Mobiilinetin nopeus Suomessa on kansainvälisesti vertailtuna todella hyvällä mallilla, jonka lisäksi viesintäviraston mukaan noin 90 prosenttia suomalaisista kodeista sijaitsee alueella, jossa on saatavilla 100 megan mobiilinetti. Tällainen mobiilinetin nopeus riittää käytännössä kaikkeen netin selaamiseen, vaikka kyseessä onkin vain operaattoreiden antama,  käytännössä teoreettinen paras netin nopeus, jonka liittymästä saa irti. Ilmainen mobiilinetin nopeustesti auttaa kertomaan, miten mobiiliverkko toimii omalla alueellasi.

Psst! Katso puhelinliittymä vertailu ja löydä edullinen puhelinliittymä!

Ilmainen 5G nopeustesti mobiiliin

Ilmainen 5G netin nopeustesti kertoo, miten nopea netti 5G mobiililiittymässä oikeasti on. Käytännössä 5G verkot ovat toimintavalmiudessa ja nyt, ja operaattorit ovatkin alkaneet myydä jo 5G liittymiä. Ilmaisen mobiilin nettinopeustestin avulla voit tarkistaa, vastaako operaattorin tarjous omaa verkon nopeutta. Koska 5G netti on uutuustuote ja 5G on tällä hetkellä todella pinnalla, voi olla mahdollista että netin nopeus ei aina vastaa luvattua. Käytännössä maksiminopeus on aina se, jolla myös 5G mobiilinettiä mainostetaan. Kannattaa tarkastaa teoreettisen maksiminopeuden lisäksi myös keskimääräinen nopeus ja alhaisin nopeus. Näin pysyt paremmin kärryillä siitä, ettet maksa mobiilinetistä turhasta.

Kaikilla operaattoreilla on nykyään 5G liittymiä tarjolla, mutta millaisia 5G liittymiä operaattorit tarjoavat, ja miten ne eroavat toisistaan netin nopeuden ja hinnan perusteella?

Ilmainen mobiili nopeustesti kertoo, missä kunnossa 4G tai 5G liittymän mobiilinopeus on. Eri operaattorit: 5G liittymät ja netin nopeus mobiilissa

Operaattorikohtaisesti tarjolla on useita 5G verkossa toimivia mobiililiittymiä, joissa netin nopeus on käytännössä aina yli 300 megaa. Katsotaan tarkemmin:

  • Elisa Saunalahti 5G: Saunalahti Mobiililaajakaista 5G on nopeudeltaan joko 300M, 600M tai 1000 Mbit/s. Hinta liikkuu välillä 29,90 – 44,90 €/kuukaudessa
  • Telia 5G liittymä: Telia 5G mobiililaajakaista on saatavilla 300, 450 ja 1000M mobiilinetin nopeudella, ja hinta on suhteellisen samalla tasolla kuin Elisalla: 31,90 – 44,90 €/kk.
  • DNA 5G liittymä: DNA Liikkuva 5G on saatavilla kahdella eri nopeudella, 400M ja 1000M. DNA 5G liittymätarjous koskee 400M 5G liittymää, joka on saatavilla hintaan 31,90 €/kk. 1000 M 5G liittymä taas maksaa 44,90 €/kk.
  • Moi Mobiili 5G: Moi mobiilin Rajaton 5G maksaa 300 megan mobiilinetin nopeudella 29 €/kk. 600 megan liittymä maksaa 35 €/kk, ja 1000 megan liittymä 44 €/kk.

Mikä on hyvä 4G liittymän nopeus?

Hyvä 4G liittymän nopeus riippuu siitä, mihin mobiililaajakaistaliittymää käytetään. Yleensä 100 megan 4G riittää useimmille. Tätä hitaampia nettiliittymiä ei oikein tahdo enää löytyä, joka toisaalta käy ihan järkeen: Operaattorien on turha tarjota mobiililiittymän nopeudeksi hitaampaa, esimerkiksi 50 megan nopeutta, jos verkot jo tukevat kaistan määrässä ja tekniikassa myös 100 megan liittymiä. Monilla operaattoreilla on lisäksi nykyään laajakaista tarjous, jossa 100 megan netin saa suhteellisen edullisesti.

Tulevaisuudessa etenkin videodatan määrän kasvun kiihtyessä tarvitaan luultavasti enemmän kaistaa, joka tarkoittaa siis isompia nopeuksia. Luultavasti raja tulee vastaan 1Gt liittymissä, sillä tätä suurempia nopeuksia ei luultavasti kuluttajakäyttöön ikinä tulla tarvitsemaan. Sen sijaan teollisuudessa ja muualla, jossa 5G verkot ovat uusi standardi ja tarvitaan paljon kaistaa tiedostojen siirtymiseen, voidaan päästä korkeampiin netin nopeuksiin.

Riittävä netin nopeus mobiiliin?
Katso parhaat 4G laajakaistaliittymät

Suomessa toimii neljä operaattoria kuluttajakäytössä, joilla kaikilla alkaa olla tavallisen mobiilinetin nopeus 100 megan luokkaa. Tätä hitaampia mobiililiittymiä on käytännössä tarjolla vain laitenettinä, eli kytkettynä esimerkiksi erillisesti tablettiin, senioripuhelimeen tai vaikkapa riistakameraan.

Mikä on hyvä netin nopeus mobiiliin? Tämä riippuu lähtökohtaisesti siitä, mikä on mobiilinetin tarkoitus. Jos mobiilinetin nopeus tarvitaan ainoastaan netin selaamiseen ja Whatsapp-viestien lähettämiseen, riittää tähän helposti esimerkiksi 100 megan tai 200 megan netti. Jos taas puhelimella striimataan videoita tai jos mobiililiittymä on käytössä myös kiinteänä laajakaistana kotona usealle eri laitteelle, on parempi hankkia nopeampi liittymä.

Tällaisia ovat esimerkiksi nykyiset uudet 5G valmiit liittymät, jotka ovat 300-1000 megan nopeudella varustettuja. Tällainen mobiilinetin nopeus riittää käytännössä myös perheen ainoaksi sisäverkoksi kotiin, kiinteän laajakaistan tilalle.

Halvin liittymä ja hyvä netin nopeus?

Kaikilla operaattoreilla on valikoimissaan 100 megan nettiliittymiä, joten tämä on hyvä vertailutuote. Hinnoissa on kuukausitasolla parhaimmillaan 25% eroja:

  • Saunalahti Mobiililaajakaista 4G 100M, joka on 100 megan nopeudella varustettu liittymä. Elisa Saunalahdella on kyseiseen liittymään tarjous 23,90 €/kk
  • DNA Liikkuva 4G 100M, jonka saa ilman määräaikaa (tarjous) hintaan 23,90 €/kk
  • Moi Mobiilin tarjousliittymä Rajaton 4G, joka on niin ikään 100 megan netillä varustettu ja maksaa vain 18 €/kk
  • Telia Mobiililaajakaista 100M, jonka saa hintaan 18,90 €/kk

Kyseisistä liittymistä, joissa mobiilinetin nopeus on 100 megaa, halvin liittymä on Moi Mobiilin Rajaton 4G. Kyseessä ei ilmeisesti ole edes erillinen tarjous, kun taas muilla operaattoreilla on käynnissä jatkuvia tarjouskampanjoita. Moi Mobiili toimii DNA:n verkossa, joten sen verkkokattavuus vastaa DNA:n liittymän kattavuutta. Jos haluat tsekata kaikki mobiilinetit esimerkiksi reitittimeen tai nettitikkuun, mobiililaajakaista vertailu auttaa!